sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kookos-kaakao-pannacotta



4 annosta

1 prk kookosmaitoa
3-4 liivakkoa
2-3 rkl kaakaojauhetta
kookoshiutaleita, makeutusta, ripaus suolaa, cayennea

Laita liivakot kylmään veteen likoamaan. Keitä kookosmaito kiehumispisteeseen ja kokkareettomaksi. Siivilöi sekaan kaakaojauheet, suola ja pieni määrä cayenne-pippuria oman maun mukaan. Lisää makeutusta (meillä nestemäinen Hermestas tällä kertaa) ja kookoshiutaleita. Purista liivakoista ylimääräinen vesi pois ja lisää kuuman kookosmaidon sekaan. Elä keitä enää, sekoita huolella. Jaa annosmaljoihin, meillä tällä Verna-lasit. Jäähdytä ja hyydytä jääkaapissa muutama tunti.

Juurekset kunniaan!



Punajuurilaatikko

1 kg punajuuria
400 grammaa jauhelihaa
1 sipulia
voita paistoon ja vuoan voiteluun
1 prk kermaviiliä / creme fraichea
suolaa, valkopippuria, etikkaa, timjamia

Puhdista punajuuret ja keitä ne kypsiksi. Kestää n. 1 tunnin. Paista sillä välin jauhelihat ja sipulit, mausta suolalla&pippurilla ja timjamilla. Kuori lähtee helposti irti kun punajuuret jäähdyttää kylmän veden alla ja kuorii sitten. Raasta punajuuret ja yhdistä raaste jauhelihan, kermaviilin kanssa. Tarkista suola ja lisää pieni määrä etikkaa, tämä pyöristää punajuuresta liikaa makeutta. Laita seos voideltuun uunivuokaan ja paista n. tunti 200 asteessa.

Lanttu-kinkku-kiusaus



2-3 isoa lanttua
200 grammaa savupalvikinkkua
2 prk kermaa
2-3 dl juustoraastettta
suolaa, pippuria, voita vuoan voiteluun

Kuori lantut ja pilko ne kohtuullisen ohuiksi ja tasakokoisiksi suikaleiksi. Lado voideltuun vuokaan ensin lanttua ja ripottele päälle suolaa. Jatka kinkkusuikaleilla ja lanttuilla. Ripsi taas suolaa lanttujen niskaan. Kaada päälle pari purkkia kermaa sekä juustoraastetta. Kypsennä uunissa kunnes lanttu on sopivan pehmeää.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Karppiherkkuja amerikan malliin



Meillä on tapana valmistaa toisillemme makumatkoja eri maanosiin. Tällä kertaa Peura halusi syntymäpäivänsä kunniaksi lähteä tutkailemaan amerikan antia ja tällaista Lakka sai aikaiseksi. Yllä olevasta kuvasta puutuu mutakakku ja paahdetut kurpitsat.
Kuvan laadut eivät ole kaksisia, sillä oma kameramme oli lainassa...


American style menu

Lousaina Hot Shirps & red mayoneise
***
Kentucky Fried Chicken
Roasted Cajun Squash
Carrot&Cellery&Bluecheese dip
Green bean salad
***
Mississipi Mudcake


Katkaravut ovat pakastettuja tiikerirapuja ja paistettu chilin sekä valkosipulin kanssa runsaassa voissa. Äyriäispakasteet kannattaa sulattaa rauhassa ja mieluiten ottaa jääkaappiin sulamaan jo edellisenä päivänä. Majoneesin taianomainen väri ja maku on saatu cayanne-pippurista, piri-piriseoksesta, ketsupista sekä savustetusta paprikasta ja valkosipulista. Majoneesi pohja on itse tehty.

Sinihomejuustodippiin on käytetty puolet tästä majoneesista ja siihen on lisätty 2 purkkia creme fraichea. Lisäki siihen on murusteltu kokonainen Aura-juusto kimpale ja maustettu pippurilla, ripauksella suolaa (majoneesi oli aika makeaa) ja omenaviinietikalla, jotta löytyy sopiva tasapaino. Dipin kanssa tarjottiin porkkana ja varsiselleri suikaleita (kuoritut ja paloiteltu voi hyvin säilyttää kylmässä vedessä tarjoiluun asti, jos tekee ne hyvissä vaihein esivalmisteluina). Jopa Lakka nautti selleristä himoiten, vaikka ei tavallisesti koske kyseiseen vihannkseen pitkällä tikullakaan. Sinihomejuustodippi näytti toimivan!




KFC style chicken

1 pkt (450 g) kanan rintafileitä tai ohutleikkeitä
kasvisöljyä reilusti
2 kanamunaa
parmesaanijauhetta, mantelijauhetta, cayannea, piripiri-seosta, savustettua paprikaa, valkosipulijauhetta, timjamia, valkopippuria, suolaa

Leikkaa kana pienemmiksi paloiksi, ei kuitenkaan liian pieniksi jotta kääntäminen onnistuu hyvin. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään laakealle korkea reunaiselle lautasella. Kuorutettu tulee olla riittävästi, joten tee reilu määrä. Riko kanamunat toiseen kulhoon ja lisää kanapalat sinne. Sekoita kanat kauttaltaan munaseokseen. Tämän jälkeen leivitä kananpalat kuoruteseoksessa yksitellen ja laita lautasella odottamaan paistamista.

Kuumenna runsas määrä öljyä kuumaksi korkeassa kuumennuksen kestävässä kasarissa (meillä levyn säätö oli alkukuumenuksen jälkeen nelosessa ja meillä on tavis hella). Paista kanapaloja pieni määrä kerrallaan kummaltakin puolen, siten että ne ovat kauniin kullan ruskeita. Rasvaa saa olla n. puolen väliin kanapalaa eli ei tarvitse uppopaistaa. Nosta kanat reikäkauhalla tms. talouspaperin päälle kuivumaan. Kanoista tuli todella herkullisen rapeita ja aitoa KFC:tä en ole syönyt mutta varmasti olisi kelvannut paatuneemmallekin kanafanille.



Papusalaatti

Vihreitä papuja
öljyä
1 rkl sinappia
viinietikkaa
suolaa, valkosipulia, timjamia, sinappia, makeutusta

Keitä vihreitä papuja, varo kuitenkin ylikeittämästä. Kylmään veteen laittaminen lopettaa kypsymisprosessin nopeasti ja säilyttää pavut ihanan vihreinä. Kaada öljyä, viinietikkaa, sinappia, valkosipulimurskaa (yksi kynsi) sekä haluamaasi makeutusta kannalliseen purkkiin ja hyrskytä vimmatusti. Öljyn ja etikan suhde 2:1. Kaada kastike papujen päälle ja sekoita hyvin. Voidaan tarjota lämpimänä tai kylmänä.

Paahdetut kurpitsat

iso lohko talvikurpitsaa kuorittuna ja pilkottuna. Lado uunipelille, kaada päälle öljyä, suolaa ja cayannea. Paahda n. 15-20 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Meillä kurpitsat unohtuivat, joten niistä tuli liian pehmeitä ja muhjuisia. Eli valmistuvat huomattavasti nopeammin kuin esim. bataatti, lanttu tai nauris.



Mutakakun ohje löytyy täältä. Käytin suklaana toisen levyn Maraboun 70% minttusuklaata ja toisen tavallista 70% tummaa suklaata. Makeutuksena käytin nestemäistä Hermesetasta muutamia tippoja, paljoaa ei tod. tarvinnut. Lisäksi lisäsi sulatetun suklaan sekaan pienen ropsauksen suolaa, tuo suklaan maun paremmin esille. Vuoan voitelin voilla ja vuorasin sitten kookoshiutaleilla, näillä varmistin että tuotos tulee varmasti ulos. Lisäsin kookoshiutaleita vähän myös kakkutaikinaan, toivat hyvää lisää ja sopivat loistavasti mintun makuun. Jos tämän herkun haluaisi tarjoilla viimeisen päälle amerikkateeman mukaisesti niin sitten sille tekisi bourbounkerman. Meillä se meni ilmankin. Ja paistaessa kannattaa muistaa että mitä vähemmän sen parempaa. 15 minuuttia oli jo aavistuksen liikaa meillä. Kuva ei tee oikeutusta sille miten hyvää tälle kakulle!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Thaimaalainen kaalisalaatti

Kaali kohtaa idän!



1 pieni valkokaali
1 sipuli
1 punainen chilipalko
1 ruukullinen korianteria
2 porkkanaa

Suikaloi kaali ohuen ohueksi. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi (kesällä käytä kevätsipulia). Kuori tai pese porkkanat huolella ja höylää juustohöylällä. Pieni chili (poista siemenet halutessasi) ja silppua korianteri. Toki voit ajan säätämiseksi raastaa kaikki myös monitoimikoneella, itse koen että siitä tulee sillä tavalla liian pientä pilpettä.

Kastike (vain suuntaa antavat mittasuhteet)

2 rkl kalakastiketta (HUOM! Sisältää sokeria)
3 rkl seesamiöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 -2 limen mehu
chiliä ja makeutusta maun mukaan

Raasta tai puserra valkosipuli. Lisää joukkoon pilkottu chili, kalakastike, limen mehu ja seesamiöljy.Sekoita ja lisää haluamaasi makeutusta, esim. sokeri jos sellaista siedät tai makeutusainetta kuten meillä. Monet VHH:laiset käyttävät esim. steviaa ja sukrinia. Säädä kastikkeen maku sopiva suolaisen makean hapokkaaksi, sopiva määriä on vaikea sanoa, kun jokaisen suu maistaa niin eri tavoin. Tavoitteena on harmominen makujen balanssi, jossa mikään maku ole ylitse muiden.

Karppimättöä osa II - sipsin nälkään

Lanttusipsit



Krooniseen suolaisen nälkään sopii rapeat lanttusipsit!

1 iso lanttu
öljyä, suolaa

Kuori lanttu ja leikkaa se niin ohuiksi kun saat leikattua. Parhaiten onnistut mandoliinin, tosi ei välttämätön. Kuumenna runsas määrä öljyä 140 asteessa (tässä on loistavana apuna lämpötilamittari). Keitä pieni määrä lastuja kerrallaan eli älä lataa kattilaa liian täyteen. Paista lanttuja niin kauan kuin ne ovat kauttaaltaan ruskeita, muuten jäävät pehmeiksi. Varo polttamasta niitä tai itseäsi eli vahdi lieden äärellä jatkuvasti! Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan, suolaa välittömästi. Kokeilemalla saat parhaimman lopputuloksen!

Paahdetut mantelit



Jostakin bongattu ja muokaattu loistava pähinöiden/manteleiden/siemenien maustamiseen sopiva resepti!

1 dl vettä
2 rkl voita tai öljyä
1-1,5 tl suolaa (meillä savusuolaa)
2 dl kuorellisia manteleita
(maun mukaan mausteita kuten savustettua paprikaa ja cayennepippuria)

Kuumenna vesi ja voi pannussa. Lisää suola.
Lisää pannuun mantelit ja mausteet. Anna kiehua välillä sekoitellen kunnes neste on haihtunut. Jäähdytä ja nauti!! Pähkinät ja mantelit saattavat pehmetä jos prosessi on liian pitkä, joten kiehauta vesi pois pikaisesti ja halutessasi voit antaa pähkinöiden vielä paahtua pannulla lopuksi. Varo polttamasta!

Tällä tavalla saa hyvin kauttaaltaan suolaisia pähkinöitä, eikä maut ole vain pinnalla.

Karppimättöä osa I


Karppiburger

Tavis jauhelihapihvit

400 grammaa jauhelihaa
1 kananmuna
1 sipuli
mausteita maun mukaan (meillä esim. suola, pippuri, jeera, valkosipulijauhe, sinappi)

Pilko ja paista sipuli kypsäksi. Sekoita jauhelihaan mausteet, jäähtynyt sipulisilppu sekä kanamuna. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin haluamasi kokoiset pihvit. Paista pannulla voissa tai uunissa pelillä n. 200 20-30 min 200 asteessa.

Paprikamajoneesi

1-2 paprikaa
1 kananmunaa (keltuainen)
sinappia, suolaa, pippuria, etikkaa, öljyä

Pilko paprikat suuriksi lohkoiksi ja paahda paloja uunivuoassa uunissa 250 asteessa niin kauan että pinta on tummunut. Laita paprikat kannelliseen astiaan tai kulhoon kelmun alle hetkiksi vetäytymään. Poista paprikoista kuoret ja soseuta paprikat tehosekoittimella tai sauvasekoittemella. Tee majoneesi haluamallasi tavalla, meillä se käy jotakuinkin näin: Erottele kanamunasta keltuainen, lisää sinappia vatkaa hyvin. Tämän jälkeen lisää öljyä ohuena nauhana kunnes koostumus on halutunlainen. Käsin kun veivaa niin ei mene pitkään. Mausta majoneesi suolalla,pippurilla ja etikalla (tai sitruunalla). Lopuksi lisää huolellisesti vispaten vielä paprikasose.

Hampurilaissämpylä meillä käytettiin tällä kertaa hyvin likilaskuisia mantelileipäsiä Ja sämpylän väliin jauhelihapihvin ja paprikamajoneesin lisäksityönnettiin tällä kertaa englantilaista cheddarjuustoa ja suolakurkkua (sokeroimattomia). Ja oli muuten hyvää!!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Cauliflower-pizza D'Oh!


OMG, it's cauliflower!
Karppaajalle pizzaa vol. 12234345

"Pizzataikina"

2,5 dl höyrytettyä, raastettua kukkakaalia
2,5 dl juustoraastetta
1 kananmuna

Höyrytä kukkakaalia ja raasta se hienoksi raasteeksi kun se on jäähtynyt. Testasimme raasteen hienoutta toisen pitsan perinteisellä raastimella ja toinen erä kokeiltiin muussata sauvasekoittimella. Kumpikin toimi, mutta hienompi pohja tuli hienoksi vetäistyllä kukkakaalilla.

Sekoita hienonnetun kukkakaalin joukkoon juustoraaste ja muna - sekoita löysäksi taikinaksi. Levitä leivinpaperoidulle pelille hyvin ohuelti ja tasaisesti. Paista uunissa 15-20 min 200 c, kunnes pinta saa vähän väriä. (Jotkut kääntävät tämän välillä saadakkseen lisää rapeutta). Laita päälle haluamasi täytteet ja lisää juustoraastetta ja paista vielä siten että juusto on ihanan sulaa.

Meidän tämän kertaiset täytteet olivat:

pohjalle tomaattipyrettä itse maustettuna (esim. lisätty öljyä ja yrttejä)
paistettua sipulia ja sieniä
paahdettua paprikaa (itse tehtynä tietty)
sinihomejuustoa (liian dominoiva, toiseen erään ei enää laitettu)
oliiveja
kinkkua
juustoraastetta (jenkit suosivat mozzarellaa, itse haluan voimakkampaa)

Tämä pizza on siis varsin suosittu tuolla rapakon takana Low Carb food loversien keskuudessa ja sieltä sen alunperin bonggasin. Huomasin myös että suomalaiset karpit ovat tämän löytäneet ja käyttäneet pohjaa myös tortilloihin. Kokeiluun siis sekin idea! Ja jos joku miettii että sopiiko kukkakaali todella pitsaan niin kyllä ja itseasiassa se ei edes maistu, vaan koko pizza on niin tavispizzan kaltainen että tietämätön ei huomaisi eroa. Mutta ero hiilihydraateissa on hurja ja jos joku niin rasvankin perään kyttää, niin voihan tähän käyttää vähärasvaista juustoa ja voila kevyt pitsakin on valmis ;)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kiinalaista kanaa ja kukkakaaliriisiä



Kiinalaista kanaa

Neljä annosta

1 pkt koipireisiä

Valmistele ensin kana, käytämme itse kopireisiä niiden maun ja edukkuuden vuoksi. Lisää kattilaan vettä siten että marinoimattomat(tai marinaadi pois pestynä) koipireidet juuri ja juuri peittyy. Keitä hiljalleen noin tunnin. Jäähdytä ja irrota kanasta kaikki syötäväksi kelpaava. Kiehauta jäljelle jäänyt herkullinen kanaliemi ja ota talteen. Rasvan saa eroteltua hyvin jäähtyneestä liemestä, jos sitä karttaa.

2 porkkanaa
1 paprika
1/2 kiinankaali
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä
setchuan pippuria, suolaa, suolapähkinöitä

Pilko porkkana, paprika, sipulit ja kiinankaali pieniksi suikaleiksi. Kuumenna öljy ja lisää ensimmäisenä pannuun murskattu setcuhuan pippuri ja sipulit. Lisää aineksia kypsymisjärjestyksessä, meillä ensin porkkanat, sitten paprikat ja kiinankaali vasta aivan lopuksi - näin se ei nahistu! Paista kasvikset sopivan al denteksi eli puruvastusta saa jäädä, lisää hieman suolaa. Lisää siistitty pilkottu kana ja kastike, anna hautua hetki - huomio tämä aika kasvisten kypsymisessä.

Kastike

4 dl kanalientä
1 rkl soijakastiketta
2 tl osterikastiketta
1 rkl etikkaa
0.5 rkl maissitärkkelystä (parempi vaihtoehto karpille olisi arrow-juuri)

Sekoita kanaliemeen muut maut, ota eroon pieni määrä lientä johon lisäät suurusteen. Kun olet saanut suurusteen huolellisesti sekaisin kippaa se takaisin kastikkeeseen ja kastike kasvisten ja kanan kanssa samaan pannuun. Kuumenna ja kiehauta kastike.

Viimeistele kanakastike suola- tai cashewpähkinöillä!

Kukkakaaliriisi

Meillä kanakastike sai kaverikseen kukkakaaliriisiä, joka on aivan loistava lisäke mille tahansa ruoalle!

2 annosta

1/2 kukkakaali
voita
seesamiöljyä
suolaa

Raasta raaka kukkakaali juustoraastimen isoimmalla terällä. Kuumenna pannulla sopivaksi katsomasi määrä voita, lisää kukkakaaliraaste ja suolaa. Pyörittele voissa ja kuumenna muutama minuutti- tämä todellakin riittää, kukkakaalia ei saa ylikypsentää! Lisäsin tämän kanakastikkeen kaveriksi vielä "riisin" sekaan vähän seesamiöljyä autenttista etnistä makua antamaan, sopi loistavasti!

Texmex-salaatti



Neljä annosta

Mausteinen jauheliha
400 gr naudan jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1/4 osa tuubi Heinizin tomaattipyrettä
jeeraa,korianterijauhetta, garam masala tai barbeque tandoori mausteseosta, pippuri, suola tai muita haluamasiasi mausteita haluamasi määrät

Silppua sipulit, lisää ne öljytylle pannulle ja kuullota. Laita öljysipuliseokseen paahtumaan myös kuivamausteet. Lisää tomaattipyre ja anna sen hautua hetki ennen jauhelihan lisäämistä. Paista ja jäähdytä seosta ennen salaati päälle laittamista

Cheddar-juustokastike

2 dl kermaa tai täysmaitoa
1 pkt cheddarjuustoa (sulatejuusto)

Kuumenna maitoa/kermaa. Lisää pienissä erissä pakkauksesta poistetut juustoviipaleet. Kiehauta kastike kasaan jatkuvasti sekoittaen, varo kuitenkin polttamatta sitä pohjaan. Anna jäähtyä! Huom! Kastike jähmettyy lisää jäähtyessään.

Tee haluamasi salaattipohja, meillä oli perinteisesti jäävuorisalaatti, sipulia, tomaattia ja kurkkua. Kokoa salaatti lautaselle lataamalla pohjalle salaatti, päälle kunnon keko mausteista salaattia ja kruunaa se juustokastikkeella. Hyvää on!

maanantai 22. elokuuta 2011

Punaista possua ja sienikastiketta



Ainekset

1 paketti possun fileepihvejä
3 rkl soijakastiketta
1 rkl osterikastiketta
2 tl sinappia
tandoori masala barbeque spice powder,valkosipulijauhe, setchuan pippuri
voita, öljyä

Sekoita soija, osterikastike ja sinappi huolellisesti isossa kulhossa. Laita possun fileet marinoitumaan muutamksi tunniksi ja varmista että possu on kauttaaltaan marinaadissa. Sekoita laakealla lautaselle tandoori masala mausteseosta, valkosipulijauhetta ja jauhettua setchuan pippuria. Leivitä possun fileet mausteseoksessa, paista öljy-voiseoksessa kummallekin puolelle kaunis paistopinta ja viimeistele possun kypsyysaste sopivaksi uunissa. 150 astetta ja noin 15-20 minuuttia.

Punainen sienikastike

1 sipuli
1 l kanttarelleja, mustatorvisieniä (tai muita sieniä)
2 rkl voita
100 grammaa koskenlaskija-sulatejuustoa
1 dl punaista maitoa tai kermaa
tandoori masala barbeque spice powder, suolaa, valkopippuria

Pilko sienet sipuli ja sienet. Paista sieniä ensin kuivalla pannulla siten että niistä häviää enin kosteus, lisää pannulle voita ja sipulit. Paista kunnes sipuli on mielyttävän pehmeää, lisää suola ja masala-mausteseos. Lisää paloiteltu sulatejuusto ja anna se sulaa hetken ennen kuin lisäät maidon. Anna juuston sulaa ja kastikkeen suurustua sopivaksi hiljaisella lämmöllä.

Possu sai kylkeensä myös höyrytet vihreät pavut. Sienikastike sai uutta ulottuvuutta intialaisesta mausteseoksesta, johon olemme kilahtaneet oikein kunnolla. Kyseistä tuotetta saa monista etnisistä ruokakaupoista, suosittelen löytyretkeä sellaiseen jos et ole jo käynyt!

Keltaista juustosipuliseitä ja kesäkurpitsalettuja

Keltainen juustosipulisei


Neljä annosta

400 gramma seitä tai muuta vaaleaa kalaa
1 sipuli
3 dl juustoraastetta
voita, öljyä
mausteita: kurkumaa, valkosipulijauhetta, valkopippuria,suolaa

Jos käytät pakastettua kalaa, sulata se rauhassa jääkaapissa. Paista sipuli voi-öljyseoksessa kauniin ruskeaksi. Laita laakealle ruokalautaselle 1 rkl kurkumaa, 1 rkl valkosipulijauhetta ja 1 tl valkopippuria sekä haluamasi määrä suolaa. Sekoita mausteseos hyvin ja pyörätä kalapalat mausteissa ja lado voideltuun uunivuokaan. Lisää kalojen päälle paistettu sipuli ja viimeiseksi juustoraaste. Paista 200 C uunissa n. 30-40 minuuttia tai kunnes kala on sopivan kypsää.

Kesäkurpitsaletut

4 annosta

1 iso kesäkurpitsa
1 dl mantelijauhoa
0.5 dl vehnäleseitä
1 dl juustoraastetta
1 kananmuna
suolaa, valkopippuria, valkosipulijauhetta
voita

Raasta kesäkurpitsa hienoksi raasteeksi. Purista keittiöpyyhkeen avulla raasteesta ylimääräinen vesi pois, saa tulla hyvin kuivaksi. Lisää hyvin sekoittaen muna, mantelijauhot, juustoraaste ja leseet sekä mausteet. Paista miedolla lämmöllä voissa lettujen tapaan.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Lisää eväitä






Kertokaa jos haluatte jostain tarkemmin reseptin. Jatkossa uudempiin kuviin lisätään taas reseptiikkaakin...

Ruokakuvia karppieväistä arkistojen kätköistä